lauantai 5. maaliskuuta 2011

Sinisiä ajatuksia ja unelmia

Siniset ajatukset ovat tärkeitä, sen on todennut ainakin Konsta Pylkkänen, joka pilviä katsellen ajatteli mihin tämä maailma on menossa. Kaikkia meitä ihmisiä kiinnostaa itseämme suuremmat asiat, kuten säätilojen vaihtelut, jota ilmaston muutokseksi sanotaan ja politiikka, kotomaassa ja paljon kauempanakin. Nykyihminen on paremmassa asemassa, kuin Konsta, jolla ei ollut netin uutisia käytössä. Meillä on niin paljon tietoa tarjolla, että helposti oma ajattelu jää tiedon tulvan alle.

Luovuudesta on paljon kirjojakin tehnyt Edwad de Bono kehottaa käyttämään eriväristä hattuja ajattelun apuna. Nämä värit ovat valkoinen, punainen, keltainen, musta, vihreä ja sininen. Näin sitten voi muuttaa näkökulmaa asioihin noiden värisymbolien mukaan. Sininen ajatus on ilmeisesti se, joka suunnittelee ja tekee johtopäätöksiä ja tarvitessaan vaihtaa väriä, jos sinisen ajatuksen syntyminen sitä tarvitsee.

Luovia ajatuksia tarvitaan, jotta asiat etenevät hyvin omassa elämässä, mutta myös meidän joilla ei ole mitään valtaa asioihin, voimme joskus pohtia, minne olemme menossa. Kukaan ei varmuudella tiedä
tulevaisuudesta mitään, vaikka sitä kristallipalloa kuinka pyöritellään. Emme me vielä tiedä tulevan eduskunnan kokoonpanoa, vaikka gallupit protestista kertovatkin. Emme tiedä mitä tapahtuu Libyassa ja muissa arabimaissa. Emme tiedä millainen kesä meille on tulossa, emmekä ainakaan tiedä miten Golf virta käyttäytyy satojen tai tuhansien vuosien kuluttua. Mikä on tulevaisuuden tärkein energianlähde ja loppuuko öljy todella koskaan.

Sinisiä ajatuksia tarvitaan, sillä silloin voimme uskoa hyvään. Ei pidä päästää ajatuksia ihan mustalle alueelle, vaan on syytä muuttaa näkökulmaa, ja valita vaikka toisen rakennuksen katto, jolle asettuu kesäiltana selällään katselemaan sinisellä taivaalla kulkevia poutapilviä. Elämä on helppoa, kun mielessä on vähän ”Lokki Jonatanin” vapautta ja positiivista maailmankatsomusta.   

5 kommenttia:

  1. Näin se on!
    Ja mukava tipukuva!

    VastaaPoista
  2. Näppärästi nostit monta isoa asia tekstiisi, teit siitä sinisen ajatuksen :)

    VastaaPoista
  3. Maailmaa hallitaan hyvin vähällä järjellä. Miksi siis yrittää pohtia päänsä puhki, harmaista hiuksia saa muutenkin. Katolla makoilu kannattaa aina!

    VastaaPoista
  4. Sinitiaisella on varmaan hallussaan oikea sininen ajatus :) Ai jaa, tuo kuvan tipu taisikin olla tali-titityy-tintti.

    Sinä keräsit näistä sinisistä ajatuksista jo kokonaisen harmonisen ajatuskimpun. Konstan sininen ajatus ei heti tullutkaan mieleeni, vaikka vastahan näin tuon leffankin, jossa Konsta katsoi kaartelevaa haukkaa taivaan sinessä, sinisillä silmillään.

    VastaaPoista
  5. Keväinen kuva.

    Siniset ajatukset ovat tärkeitä, kuin myös luovuus.
    Ja rauha, pyhä joutilaisuus :)

    VastaaPoista