perjantai 6. heinäkuuta 2012

Taidetaan olla kriisissä

Politiikan ymmärtäminen on ollut minulle aina vaikeaa, ja nyt siitä en ymmärrä kerrassaan mitään. Media kertoo suurin kirjaimin Euroopan velkakriisistä, mutta ei instanssien lausunnot eivät ole tavallisen kansalaisen kannalta kovinkaan helposti ymmärrettävissä. Kun ei ymmärrä, niin onko sillä edes väliä, tai jos luulee ymmärtävänsä, saattaa silti väärin ymmärtää.

Eikö Suomenkin poliitikkojen ja muiden asiantuntijoiden kannat ole etäällä toisistaan. Onko edes hallitus täysin samaa miltä, puhumattakaan opposition mielipiteistä. Erityisavustajat saavat selittää mitä ministeri todella sanoi: —Suomi on sitoutunut euroon, mutta muiden maiden talletussuojasta Suomi ei ota vastuuta.

Epäilyttää ovatko edes pääministeri ja EU:n talouskomissaari samaa mieltä? Hekin vaikuttavat tulkitsevan hieman eri tavoin viime viikon huippukokouksen päätöstä jälkimarkkinaostoista, vaikka Sutb kertoi telkkarissa herroilla olevan yhteisen näkemyksen.

– Ovatko hallituspuolueet tällä kertaa yksimielisiä pankkien suorasta pääomittamisesta, josta viime viikolla pääministeri oli sopimassa, näin luki jossakin uutisessa

Ekonomistit varoittavat Saksan Merkeliä EU-huippukokouksen päätöksestä, joka sallii Euroopan hätärahastojen varojen käyttämisen suoraan kriisimaiden pankkien tukemiseksi.

Onko jonkinlainen hajoaminen tulossa ja mihin kelkkaan Suomi loppupeleissä lähtee?

Ylen haastattelema Liikanen varoitti tänään monin sanakääntein alhaisen koron luovan pitkällä aikavälillä talouskuplan aineksia.
Vähempikin vetää tavallisen tallaajan kesähelteellä vakavaksi, kun ei kerran ymmärrä niin antaa uutisten olla lukematta. Minä lähden tallaamaan ahonlaitaa järven rantaan. Menen ilman paitaa, vaikka hyttyset vähän kiusaavat.

1 kommentti:

  1. Sama tilanne. Olen odotuskannalla, kun mikään ei ole varmempaa kuin epävarma. Soinilla menee hyvin "mitäs minä sanoin" -ilmeen kanssa : )

    VastaaPoista