maanantai 22. huhtikuuta 2013

Vanhat piikkilangat


Piikkilanka oli 1950 luvulla edistyksellinen aitausmateriaali, jolla oli helppoa tehdä aita hakamaiden ympärille, joissa karja laidunsi. Piikkilankaa myytiin mm. suurissa keloissa. Kelan akselina käytettiin ohutta aitatolppaa, ja kaksi miestä otti kelan kantoon ja niin vedettiin lanka pusikoidenkin lävitse tolppalinjan varteen. Sitten terävän piikikäs lanka naulattiin sinkilöillä aitatolppiin. Aitoja tehtiin 1-3 lankaisia. Lammashakaan taidettiin käyttää neljäkin lankaa.

Piikkilangan kiristys tehtiin hohtimilla tai sitten käytettiin vasaraa, jossa oli sorkka joka oli tarkoitettu naulojen kiskontaan, mutta se kävi myös piikkilangan kiristykseen.

Viisikymmenluvulla alkoi maatalouden koneistaminen ja pieni Valmet 20 sai ”piikkilangankiristäjän” arvonimen. Se tuli siksi, kun Valmetilla sai langan kireälle, mutta ei se pystynyt vetämään sitä poikki.

Erinäisistä syistä piikkilangan käytöstä luovuttiin, aiheuttihan se eläimiin paljon haavoja, jotka pilasivat vuotia ja näkyvät mm. huonekalunahoissa ikävinä laatuvirheinä. Sähköinen ”Olli” paimenpoika taisi olla se todella suurin syy, joka teki piikkilangan tarpeettomaksi.

Sinkitty piikkilanka säilyy luonnossa vuosikymmeniä, ja sitä löytyy edelleen metsistä vaikka mistä. Tänäänkin kuvasin tuon pätkän, joka on kasvanut ison petäjän sisään. Pitää varmaan jollakin kuvausreissulla ottaa hohtimet mukaan ja ottaa pätkä ruostunutta piikkilankaa ihan vain museotarkoitukseen. Kuuluukohan se jokamiehenoikeuteen? Ehkä ei, mutta ovat aika vaarallisia nuo nokkospehkoissa olevat vanhat terävät ansalangat.

Ihan mielenkiinnon vuoksi Googletin piikkilanka haulla ja kas kummaa, kun edelleen on kyseistä tavaraa myynnissä. Hinta vain oli melko kallis, kun 10 metrin pätkä maksaa 9,99€. Ei tule mieleenkään ostaa, enkä todellakaan edes tuo sitä metsästä pätkääkään, sillä minulle riittää siitä hyvinkin pelkkä valokuva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti