keskiviikko 14. elokuuta 2013

Eroon pihatien eroosiosta

Runsassateinen kesä on aiheuttanut pihaan tulevaan tiehen toistuvan eroosion. Loivassa rinteessä oleva pihatie saa syvä uria ja hieno aines valuu ojiin. Jotain tarttis tehdä! Toki jokaisen rankkasateen jälkeen työ on lapioida aina urat uudelleen umpeen. Jotakin pysyvämpää olisi kuitenkin tehtävä.

Juoksevan veden kulutus kuriin:
  1. Reilu kuorma mursketta ja tien pinnan muotoilu siten, ettei nykyisen kaltaista pitkää virtausmatkaa pääse syntymään vaan vesi valuu reunassa olevaan kouruun

  2. Hienon murske- kivituhka pinnan sijaan karkea 0-32 millin tiivistetty sepelikerros. Sellaista ei vesi kovin helpolla syövytä, mutta ei se karkea pinta ole kovinkaan miellyttävä.

  3. Laatoitus tai asvaltointi on varmin vaihtoehto, jota sadevesi ei syövytä. Se on huoltovapaa ja sen korkeampi kustannus saattaa tulla säästetyksi takaisin muutamassa vuodessa, ainakin vuosikymmenessä.
Todennäköisesti tilaan syksyn aikana sepelikuorman ja ehkä sen päälle pitää lisäksi vetää ohut kivituka tiivistämään pinta. Uskoisin, että kun tienpinta vielä tiivistyy talven aikana, niin ainakin ensikesän pihatie pysyy kunnossa. Tietysti vielä sopii toivoa, ettei joka kesä olisi näin monia rankkasateita.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti