perjantai 29. marraskuuta 2013

Vesi jäähtyy, järvi jäätyy

Marraskuisesta auringoista iloitsen, vaikka se onkin matalalla. Kuitenkin se valaisee tämän hetken, eikä huomisen tapahtumista kukaan vielä tiedä.
Marraskuisena päivänä valoisaa aikaa on vain hetki, mutta toisinaan näin kuukauden lopulla on aurinkoista. Maassa on vain vähän lunta ja metsän märät paikat alkavat olla kantavassa jäässä. Poluilla on mukava kulkea, kun taas kaupungin jalankulkutiet ovat petollisen liukkaita.
Ulkoillessa voi tarkkailla vaikka marraskuisia pilviä, joita ei juuri tule huomattua siksi, kun valtaosin koko taivas on pilviverhossa. Tänään oli aurinkoista, jopa niin pitkään, että hitaampikin olisi ehtinyt valjastaa hevosen reen eteen. Pieni mukava pakkanen ja raskaat lumipilvet roikkuvat nyt iltataivaalla, joten talvi alkaa olla hyvässä alussa. Huomenna on marraskuun viimeinen päivä ja ensiviikko on jo Joulukuuta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti