perjantai 10. tammikuuta 2014

Päätökset pitävät, mutta lupaukset ovat vain lupauksia



Vuoden alku ja koko tammikuu päätösten ja lupausten aikaa. Monia lupauksia annetaan vaikka ei olisi aikomustakaan niitä pitää. Ainakin itselle hiljaisesti luvatut asiat on helppo unohtaa, koska niistä ei muut mitään tiedä. Itse olen päättänyt etten tee edes hiljaisia lupauksia, mutta pyrin pitämään aikaisemmin vakaasti tekemiäni päätöksiä. Sekään ei ole helppoa. Tiedän etten viime vuonna lukenut kirjaa viikossa, vaikka niin olen päättänyt joskus ammoin. Se on niin hyvä päätös, että pyrin pitämään sen voimassa. Sellaiset päätökset, jotka liittyvät liikuntaan ja yleiseen hyvinvointiin rikkoutuvat myös helposti, ellei niistä synny tapa ja pakottava tottumus. Kummallista on, kun joku tottumus alkaa lipsua, niin ei siihen pitkään mene, kun se unohtuu kokonaan ja jää pois. Uudelleen aktivointi vaatii kovasti päättäväisyyttä, mutta on toki mahdollinen.



Onnekseni minulla ei ole aikomusta tehdä lupauksia, vaan on täysi työ pitää joskus tekemäni päätökset.



1. Tee se heti, ennen kuin liian suuria toiveita ehtii herätä.
2. Älä tunne olevasi pakotettu perustelemaan jokaista kieltäytymistäsi.
3. Yritä puhua kärsivällisesi ja kiihtymättä.
4. Yritä tehdä vastaehdotus silloin, kun kieltäytyminen on vaikeaa.


Hyviä ohjeita kaikki, mutta nämä asiat ovat sellaisia, joita ei pitäisi tarvitse edes ajatella, vaan niiden pitää olla itsestään selviä.


Päiväkävelyllä vaikka vähän vettä sataa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti