sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Tulisipa jo kevät


Aikansa kutakin, eikä se kevät vielä tule, sillä lumisen talvikauden pitää mahtua syksyn ja kevään välille, niin minä uskon. Sää on edelleen kuin syksyllä, koska ei ole pakkasta eikä lunta maassa. Ruohokin vihertää vielä ainakin paikka paikoin. Säätiedot kertovat, että puolen viikon aikaan säätilassa tapahtuisi muutos kylmemmäksi. Onko se pysyvää, vai tilapäistä, sen saamme nähdä.


Jotakin hyvää tällaisesta säästä voi löytää, mutta on ne hyvät puolet aika hakusessa. Saattaa olla, että lämmityksessä säästyy jonkin verran energiaa, eikä tarvitse kolata lumia piha-alueilta. Äkkiä ei muuta mieleen tulekaan. Haittoja onhan niitäkin. Tällainen saattaa vaikuttaa ihmisten mielialaan, kun aina on kurja keli. Harmittaa tällainen itse kutakin.


Lapsetkin joutuvat vetämään rekeä tai pulkkaa kuraisessa maassa. Meillä käynyt Joulupukki kertoi keksineensä oivan ratkaisun poron vetämän pulkan luiston parantamiseksi.
— Oulun eteläpuolelle tullessani otin käyttöön varapulkan, jonka alle on asennettu ilmatyyny, kertoi Joulupukki.

Eivät olleet sitten enää kivet ja kannot haitanneet vanhan (677v.) pukin tärkeää matkaa. Korkeasta iästä huolimatta Joulupukin apulaiset ovat taitavia, eivätkä he ole aivan “tonttuja”.  
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti