lauantai 9. toukokuuta 2015

Poliitikoilla riittää puuhaa

”Joka ei koskaan tehnyt virhettä, ei ole yrittänyt koskaan mitään uutta”. Näin on todennut Albert Einstein, joskus kauan sitten.

Suomen hallitukset ovat tehneet aikojen saatossa paljon virheitä, eikä muodostumassa oleva uusi hallituskaan selviä virheettömästi, vaikka siellä on nyt kolme kovaa korttia. Luottamusta kaivataan joukkueen sisällä, ja hallituksen on saatava ainakin talouselämän ja myös kansalaisten luottamus. Ei voi edes oppositio nauraa hallituksen toimille vaan rakentavaa oppositiopolitiikkaa on tehtävä maan ja kansan eduksi.

Pääministeri ja hallitus tarvitsevat tukea, eikä ainakaan media saisi kivittää pääministeriä, niin kuin joskus näyttää tapahtuneen. Ei käy kateeksi eduskuntapoliitikkoja, mutta mukava on seurata, miten maan asioita hoidetaan. Ainakin se ”sote” pian pitäisi saada kuntoon, sillä pitkät ovat jonot esim. terveyskeskuslääkärin vastaanotolle.

Kävin eilen verikokeessa ja lääkäriaikaa kysellessäni siihen menisi ainakin kuukauden päivät. Ajattelin, että varaan ensinnä soittoajan, kun ei ihan akuuttia sairautta ole tiedossa. Soittoajankin sain vasta 01.06. eli reilun kolmen viikon päästä. Aikanaan kun se ”sote” syntyy, niin purkaako se noita jonoja en tiedä, mutta toivottavasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti