tiistai 30. kesäkuuta 2015

Hyönteishotelli

Totta on vaikka ei oikein uskoisi, että kesäkuu päättyy jo tänään. Kreikka ei maksa velkojaan ja Fennovoimalla on viimeinen tilaisuus osoittaa, että atomivoimalan rahoitus täyttää 60% kotimaisuusasteen. Maailmalla on monenlaista myllerrystä ja suurta epävarmuutta tulevaisuudesta. On vain toivottava parasta, eikä aina vain pelätä pahinta.

Kuvaajana olen katsellut puskien kimalaisia ja muita öttiäisiä, joita ei ole näkynyt ainakaan meidän pihassa. Näyttää, että pöntössä pesivä kirjosieppo on myös ongelmissa etsiessään ruokaa poikasilleen. Onko hyönteiset kadonneet ihan oikeasti, vai onko vain tämän kesäkuun koleus tilapäinen harmi.
Katselin äsken Sonja Lummen puutarha ohjelman, jossa hän esitteli ”hyönteishotelleja”, joita voi viritellä omalle pihalle. Onhan siinä ideaa ja ainakin se antaisi luonnon seuraajalle mielenkiintoista puuhatelua. Voisi sitten joitakin saada makroiltua. Taidan tästä käydä katsomassa olisiko autotallissa, joitakin aineksia hotellin rakentamista varten.

Kokeilin viime kesänä huonolla menestyksellä perhosbaaria, mutta jostain syystä en huomannut siinä suurta asiakastungosta. Nyt sitten on hyönteishotellin vuoro.

Klikkaa Linkki auki; http://www.ilmase.fi/site/tietopaketit/hyonteishotellin-valmistusohje/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti